Elokuvan henkilöt

Helena Viita

Helena Viita (Elena Leeve) on opiskelija, jonka persoonallisuus vaikuttaa jäsentymättömältä, koska hän ei saa kiinni omasta itsestään. Sen sijaan hän ihailee isäänsä ja esittää julkisesti tämän runoja. Vaikka hän ulkoisesti vaikuttaa hiljaiselta ja kontrolloivalta, kuoren alla myllertää. Laurin elämänkerran lukeminen laukaisee hänessä koteloituneita tunteita ja muistoja. Hän tunnistaa äitinsä menneisyydestä omat painajaisensa - molemmat ovat kadottaa itsensä Laurin vaikutuksesta.

Aila Meriluodolla ja Lauri Viidalla on neljä yhteistä lasta. Elena Leeven esittämä Helena-tytär on täysin fiktiivinen henkilö. Leeve esittää elokuvassa myös nuorta Aila Meriluotoa.


Lauri Viita

Lauri Viita (Tommi Korpela) on pispalalainen työläiskomistus, verbaalinen nero ja luonnonmullistus. Ajattelijana omaperäinen rajojen särkijä; hurmaava ja vaikuttava. Laurin persoonallisuus pysyy kasassa kuitenkin vain oman ylivertaisuuden voimalla. Mielen sisäiset uhat, pelot ja sairastuminen uhkaavat hänen luomiaan symbiooseja toisiin ihmisiin – ja lopulta hänen läheisiään.


Aila Meriluoto

Aila Meriluoto (Elina Knihtilä) on näyttävän uran luonut kirjailija, jonka minuus on rakentunut paljon ”nuoren Ailan” vuosista. Hän uskaltaa jo elää spontaanisti kuten itse tahtoo. Silti menneisyys herättää hänessä yhä häpeää ja kipua. Hän toivoo voivansa suojella tytärtään ikäviltä asioilta antautumatta kunnolla käsittelemään niitä yhdessä. Älykkäänä ihmisenä hän ehtii määritellä ja kuvata asiat nopeammin kuin kohdata ne loppuun asti.

Nuorta Aila Meriluotoa elokuvassa esittää Elena Leeve.


eXTReMe Tracker