Kirja

Aila meriluoto: LAURI VIITA

”Iso mies tuli pieneen kylään: Lauri Viita tuli maailmaan, teknistyvään ja saastuvaan ja ahtaan ennakkoluuloiseen; hän ei ollut kirjailija vaan luonnonmullistus. Jopa sellainen suurromaani kuin Moreeni tuntuu syntyneen pärskeenä keskeltä valtavaa henkistä kuohumistilaa. Viita oli ennen kaikkea ääneen ajattelija, verbaalinen nero. Hän piti kuulijoita vallassaan kahdeksankintoista tuntia yhteen menoon. Nämä tunnit elävät ihmisissä yhä vahvasti tunnepitoisina jälkikuvina. Jotakin tapahtui.

Lauri Viita oli oppositiossa kaikkea vastaan, lopulta kai eniten itseään. Hänen sairautensakin oli persoonallisuuden toteuttamista, ikään kuin draamallista symbolitoimintaa, viimeisten aikojen sisäistä kivettymistä myöten.

Lähellä ollut näkee ehkä vain yhden sektorin, sirun josta kokonaisuus heijastuu. Kirja on ollut raskas kirjoittaa. Siksi olen kirjoittanut sen hyvin kevyesti.”

– Aila Meriluoto –

aila meriluoto solmi lauri viidan kanssa vuonna 1948 avioliiton, joka kesti kahdeksan myrskyisää vuotta. Liitto dominoivan taiteilijan kanssa oli haastava, eikä samassa perheessä tuntunut olevan tilaa kahdelle luovalle persoonalle. Viidan sairastuminen skitsofreniaan häiritsi sekä perhe-elämää että molempien luomistyötä. Avioeron jälkeen vuonna 1962 Meriluoto muutti neljän lapsensa kanssa Ruotsiin, ja Suomeen hän palasi 1974. Samana vuonna syntyi omaelämäkerrallinen teos Lauri Viita, jossa Meriluoto kertoo omakohtaisesti runoilijamiehensä elämää varjostaneista vaikeuksista.

Lauri Viita kirja saatavana nyt kirjakaupoista kautta maan ja Suomalainen.com:ista.

eXTReMe Tracker